sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vanhaa ja uutta

Onpas vierähtänyt hieman aikaa edellisestä postauksestani.
Löysin pienen ryijyn kätköistäni, kun siivosin tavaroita ja sepäs oli mukava yllätys.
Ryijy nimittäin on ollut "unohduksissa" vanhojen tavaroiden seassa aika kauan.
Olen tehnyt sen noin 14 vuotta sitten valmiista kitistä, jossa oli valmiina malli ja tarvittavat materiaalit.
Ryijyn malli on Looney Tunes / Betsy Allen / National Yarn Crafts.
Koko on leveys 80 cm ja korkeus 55 cm.
Saas nähdä päätyykö ryijy säilytykseen uudestaan.




Sohvatyynytkin olin saanut valmiiksi jo aikaisemmin, mutta ei vain tullut otettua niistä kuvia.
Laiskuus on tainnut vaivata.
Sohvalle vielä jalat jossain vaiheessa pitäisi tehdä.
Sohvaan en ole ihan tyytyväinen, mutta lohduttelin itseäni, että se oli ensimmäinen sohvan tekeleeni.
Tarpeeksi monta sohvaa väkerrän niin eiköhän joku niistä onnistu ja ole mieleiseni.








sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Neulemekko nukelle

Tervetulotoivotus uudelle lukijalle.

Sainpas viimeinkin valmiiksi villalangasta neulotun mekon nukelle.
Minun piti neuloa langasta itselleni kaulahuivi, mutta kuinkas kävikään.
Langasta valmistuikin nukelle villamekko.
Lanka on liukuvärjätty jossa on violetin ja lilan eri sävyjä.






Sohvan tekele joka ei ole ihan vielä valmis.
Tyynyjä pitäisi vielä tehdä istuin osaan ja selkänojaan yhteensä 4 kpl:tta.
Lopuksi sohvalle jalat alle ettei ihan lattialla makaa.
Ompelin käsin kankaan saumat kiinni ja se ei ollut mitään mukavaa puuhaa (hidasta).
Aluksi ajattelin liimata kankaan kiinni, mutta, kun ei ollut kuin puuliimaa niin pelkäsin ettei liima tartu kankaaseen. Seuraava ostos onkin hankkia tekstiililiimaa.