lauantai 25. tammikuuta 2014

Mekon suunnittelua

Tervetulotoivotus uudelle lukijalle.

Nukelle olen tekemässä ensimmäistä pitkää mekkoa punaisesta satiinipintaisesta kankaasta.
Aika kova on rispaantumaan kangas, kun sitä käsittelee.
Mekko on vielä keskeneräinen.
Olkasaumat, kaula-aukko ja hihatkin ovat vielä ompelematta, kun piti aina välillä sovittaa mekkoa nuken päälle, kun ompeli yläosaa hameosaan kiinni.
Mekon valmistuessa  aikomus olisi vielä koristella sitä pitsillä ja nauhalla (ideat ovat vielä vähän hakusessa).

Mekko edestä ja on vielä keskeneräisenä eli tekemistä riittää.


Mekko takaa.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Nukelle

Olen taas neulalla pistellyt pistoja kankaaseen ja lopputuloksena oli jonkin moinen korsettia kuvaava tekele.
Huomasin ommellessa, että pitäis täydentää kiireesti kangas- ja nauhavarastoja.
Olemassa olevat nauhatkin olivat joko väärän värisiä tai liian leveitä.
Askeleet taitaa viedä kangaskauppaan maanantaina.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Nukelle alusasu


Ensimmäinen alusasusetti on nyt väkerretty nukelle.
Tuntui välillä ommellessa, että omat kädet on liian isot ja kömpelöt näin pienten asusteiden tekemiseen.
Materiaalina reunapitsi ja satiininauha.
Mittailin nukesta mittoja ja mielessäni oli kuva setistä.
Mittailusta huolimatta yläosasta tuli ensin liian pieni, mutta lisäsin kaistaleen pitsiä niin jo mahtui.

 Oli aika ahdasta kuitenkin pujotella nuken päälle tuo setti.


Kuvakulma takaa


 Alusasusetti





keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Takan tuunaus valmis

Nyt on takkaa tuunailtu.
Tulihan se hieman erinäköiseksi, kun muutti pinnan väritystä.
Takan tiilikuvioon käytin kaluste kittiä johon lisäsin ruskeaa ja keltaista acryyliväriä.
Ensin maalasin harmaalla maalilla koko takaseinän jonka jälkeen liimasin siihen tiilikuviopaperin
jolle levitin lastalla kittiä ohuelti.
Massan kuivuttua olikin sitten vuorossa paperin irrotus.
Lopuksi lisäsin sienellä vähän mustaa maalia, jotta näyttäisi, että takka on ollut käytössä.
Valokuviin on taas kuvatessa tullut varjoja,  mutta en viitsinyt alkaa uusia kuvia enää ottamaan.





Takka ennen tuunausta.


 Nyt takan voi sijoittaa nukkekotiin.