sunnuntai 18. elokuuta 2013

Keittiökaappeihin ovien valmistusta


Mineilyn puolella on ollut hieman hiljaista, kun aika on ollut vähän kortilla.
Olenhan minä sentään jotain pientä aloitellut.
Keskeneräisiin keittiön kaapistoihin tein uudet ovet yläkaappeihin. Oveja ei ole vielä edes kiinnitetty kaappien runkoihin ja vetimistä ei ole vielä hajuakaan. Ovet ovat vasta aluillaan.


Ovikokeilu. Ovet on tehty sytyketikuista ja viilusta.

Uutta lankaa

Kauppareissulla kävin lankaosastolla ja silmiini osui kerä joka kimalteli.
Pitihän se kerä ostaa ja sitten eikun kokeilemaan neulomista. Aloitin ensin neulomaan oikein, oikein ohuilla puikoilla, mutta eihän siitä mitään tullut. Sain luotua kyllä silmukat, mutta se neulominen olikin sitten ihan oma lukunsa. Suosiolla siirryin suurempiin puikkoihin. Pitsineulemalli on  Suuri käsityökerholehdestä (7/2001) kesävauvan pitsisetti.
Päätin kokeilla yhtä pitsimallia nuken villatakissa.

Säde lanka, jossa on pienen pieniä paljetteja.

Pitsineuleen ns. oikeapuoli. Tästä pitäisi syntyä nukelle jonkin moinen villatakki. Monesti neulon alussa taka- ja etukappaleet yhdessä ja jaan silmukat kainaloiden kohdilla omiksi kappaleiksi. Pitsimalli näkyy selvemmin vasta, kun kappaleet on muotoon silitetty.
Nurjapuolikin näyttää ihan kivan näköiseltä saa nähdä kumman puolen laitan sitten ns. oikeaksi puoleksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti