sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kaappien teko keittiöön etenee pikku hiljaa

Hieman on edistytty kaappien teossa, mutta vielä tekemistä piisaa. Ovet on nyt kiinnitetty kaappeihin.
Noiden ovien kiinnitys naula saranoilla ei kylläkään kuulu minun vahvimpiin puoliin. Sainpas kuitenkin viimein porattua kaikki reiät ja ovet kiinni. Uunikin on saanut luukkunsa ja nyt pitäisi miettiä uunin ylä osaa eli niitä keittolevyjä ja etulistaan nappuloita. Ovien, laatikostojen ja uunin rivat ovat vielä mietinnässä. En oikein tiedä minkälaiset laittaisin ja mistä materiaaleista, mutta eiköhän tuo selvinne aikanaan. Olen myös aloittanut toiselle seinälle tulevan alaosan tekoa. Kaappiriviin pitäisi tulla allaskaappi ovilla ja laatikostot päätyyn. Altaan taidan tehdä sytyketikuista ja maalata sen vain valkoiseksi. Hellan päällä olevan huuvan ajattelin  pakkeloida kaluste kitillä jotta saisin siihen rapatun näköisen pinnan.
Pöytätasot teen myös sytyketikuista ja maalaan ne varmaan ovissa olevan ruskean viilun väriseksi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti